Maaradio.fi

VAIN VALHE TARVITSEE SUOJELUA, TOTUUS EI.

Kymmenessä Euroopan maassa tehty kysely paljastaa, että valtamedian ja länsihallitusten propagandasta huolimatta keskimäärin 55% ihmisistä haluaa lopettaa kaiken matkustamisen ja maahanmuuton muslimimaista Eurooppaan. Vain kahta maata lukuun ottamatta, kaikissa kyselyssä mukana olleissa maissa valtaosa kansasta vastustaa maahanmuuttoa muslimimaista. Vain 20% oli erimieltä, kun 25% ei osannut sanoa.


Muslimimaista matkustuskieltoa kannatti Puolassa 71%, Itävallassa 65%, Saksassa 53%, Italiassa 51% ja Iso-Britanniassa 47%. Yhdessäkään maassa kieltoa ei vastustettu 32% enempää.


Valtamedian ja EU:n vihaevankeliumista, pelottelusta, syyllistämis- ja rasistileimakampanjasta huolimatta kansalla tuntuu olevan sydän ja järki tallella. The Chatham House:n tutkimus toteutettiin ennen Yhdysvaltain presidentti Donald Trumpin määräämää epäonnista 90:n päivän matkustuskieltoa USA:han seitsemästä muslimimaasta.


Muslimien maahanmuuttoa Eurooppaan vastustetaan voimakkaimmin kaupunkikeskustojen ulkopuolella ja iäkkäämmässä väestöryhmässä, kun puolestaan alle 30-vuotiaissa kaupunkilaisissa vastustus oli hieman vähäisempää.


Kiintoisa yksityiskohta on, että naiset vastustavat muslimien maahanmuuttoa miehiä hieman vähemmän, vaikka Euroopan islamisoituminen on konkreettinen uhka nimenomaan naisten oikeuksille, turvallisuudelle ja asemalle yhteiskunnassa.


Presidentti Trumpin seitsemästä kieltoon asetetusta maasta, Obama pommitti viittä.


Presidentti Trumpin matkustuskiellosta noussut vasemmistolaisten itkuvirsi on jälleen esimerkki julmasta tekopyhyydestä ja populismista. Sosialistista uusliberaalia valtamediaa ei ole kiinnostanut ollenkaan Barack Hussein Obaman asettama puolen vuoden maahanmuuttokielto Irakilaisille 2011. Vaikenemisellaan se on ongelmitta hyväksynyt myös sen, että Syyrian naapurimaat, kuten Saudi-Arabia, Bahrain, Qatar, UAE, Oman tai Israel eivät ole huolineet yhtään Syyrialaista pakolaista maahansa. Unohtamatta sitä, että Eurooppaan saapuvista valtaosa ei edes tule Syyriasta, tai edes ns. kriisialueilta. Valtamediaa ei myöskään ole kiinnostanut Syyrian naapurimaissa tehdyt päivittäiset veriset ihmisoikeuksien loukkaukset ja siviilien teloitukset.


Mutta ennen kaikkea; sosialistista uusliberaalia valtamediaa ei ole kiinnostanut kritisoida Hussein Obamaa siitä, että Trumpin matkustuskieltoon asetetuista maista, Barack Hussein Obama pommitti viittä: Syyriaa, Irakia, Yemeniä, Libyaa ja Somaliaa. Pelkästään viime vuonna Barack Hussein Obama pudotti 26,171 pommia, joka on 3027 pommia enemmän kuin 2015. Se tekee 3 pommia päivässä 24/7.

 

Rauhan nobelisti Obama on tilastollisesti tiputtanut enemmän pommeja, kuin yksikään hänen edeltäjänsä. Kausillaan hän määräsi mm. 10-kertaisesti enemmän lennokki-iskuja kuin edeltäjänsä George W. Bush. Siviiliuhrien määrää voi vain arvailla, mutta esimerkiksi Afghanistanissa, Kunduzissa Lääkärit Ilman Rajoja -hyväntekeväisyysjärjestön pommituksessa kuoli 42 ja 37 haavoittui. Presidentti Trump ei aloittanut laitonta sotaa ja kaaosta lähi-idässä, sen aloitti Obama/Bush -kaksikko.

 

Toisin sanoen, siviilien pommittaminen on valtamedian mukaan OK, mutta kolmen kuukauden matkustuskielto ei.

 

16 muslimimaata, joihin Israelin juutalaisilla on matkustuskielto


Jos presidentti Trumpin 90 päivän matkustuskielto seitsemälle "korkean riskin" maalle on niin kamala asia, niin miksi valtamedia vaikenee esimerkiksi siitä, että 16 muslimimaata on kieltänyt lailla Israelin juutalaisten pääsyn maahansa? Nämä maat ovat: Syyria, Iran, Irak, Yemen, Libya, Algeria, Bangladesh, Brunei, Kuwait, Lebanon, Malesia, Oman, Pakistan, Sudan, Saudi Arabia ja Yhdistyneet Arabiemiraatit (UAE). Vasemmistolais-uusliberaalinen valtamedia ei edes yritä enää peitellä tekopyhyyttään ja yksisilmäistä viha-"journalismiaan."


Trump pyrkii pysäyttämään Al-Gaeda ja ISIS –terroristien liikenteen länteen, EU kritisoi ja vaikenee


Vasemmistolaisella vihaevankeliumilla ja itseinholla on vain yksi tavoite.Niin ikään yksikään kansainvälisen kommunistirikollisen George Sorosin Open Society Foundations:n rahoittama ja organisoima mielenosoitus lännessä ei ole ollut sotaa ja siviiliuhreja vastaan. Päinvastoin, se rahoittaa värivallankumouksia ja sisällissotia idässä, avaten samalla rajoja terroristeille lännessä.


Maat (Iran, Irak, Libya, Somalia, Sudan, Syyria ja Yemen) joita presidentti Trumpin puskema kielto koskee olisi toki voitu valikoida paljon paremmin. Mutta valtamedia vaikenee siitäkin, että monissa kiellon kohteeksi joutuneissa maissa valtaa pitää sotarikollisten Hillary Clintonin, Barack Hussein Obaman ja senaattori John McCainin ylläpitämä ja tukema terroristipalkka-armeija Al-Gaeda. Esimerkiksi Libyassa Al-Gaeda vastaa passien ja muiden henkilöpapereiden painamisesta. Obama järjesti näistä maista kausiensa aikana suoran ilmasillan Yhdysvaltoihin ja presidentti Trumpilla on ollut kova kiire tämän pysäyttämiseksi. Samasta syystä Trumpin ja CIA:n välit ovat myös olleet ainakin näennäisesti melko kireät.


Eurooppaan puolestaan kulkee afrikkalaisten ja islamin uskoisten maahanmuuttajien avoin vesiväylä terroristiarmeija Al-Gaedan hallussa olevasta Libyasta Italiaan ja Kreikkaan. Euroopan Unioni vaikenee ihmis- ja lapsikaupasta, sekä terroristien vapaasta liikkumisesta väärennetyin paperein. Libyan ja italian välinen reitti on ruuhkautunut siksi, koska monet itä-euroopan maat, kuten Puola, Chekin maa, Slovakia, Itävalta, Unkari, Serbia ja Bulgaria ovat jo pistäneet maahan tunkeutumiselle stopin. Muutamissa Euroopan maissa, kuten Unkarissa ja Slovakiassa on hiljattain jopa säädetty Islam –uskonnon kieltäviä lakeja.

 

Hillary Clinton Supplied Cash, Weapons, Tanks, Training to Al-Qaeda to Kill Gaddafi & Weaponize "ISIS" in Syria

Invaders in Germany: 1 Crime Every 2 Minutes

The Islamization Of Germany In 2016: "We Are No Longer Safe"

 

Somaliasta Ruotsiin muuttanut musliminainen erosi Islamin uskonnosta luettuaan Koraanin - Leimattu "rasistiksi", "islamofobiseksi" ja "vihapuheiden levittäjäksi" sivistäessään ihmisiä siitä mitä Koraani opettaa.

 

Brigitte Gabrielin varoituksia Islamista YK:ssa 17.4.2015:

 

Brigitte Gabriel: The Plan to Destroy America from Within: Infiltration (2011) "Euroopasta on tullut Eurabia."

 

Banned Speech at the Hyatt: Pamela Geller, "Truth is the New Hate Speech"