Maaradio.fi

VAIN VALHE TARVITSEE SUOJELUA, TOTUUS EI.

Rikollisten valtakausi viimein ohi?Astuessaan virkaan kahdeksan vuotta sitten Barack Obama lupasi muuttaa Yhdysvallat perustuksiaan myöten. Mitkä olivat tämän valehtelijan kausien hedelmät? Vuoden 2016 USA:n presidentinvaalien demokraattiehdokas Hillary Clinton oli "objektiivisen" valtamedian kiistämätön suosikki. Puolestaan republikaaniehdokas Donald Trumpista media teki hullun rasistin ja sovinistin, joka olisi uhka Suomellekin. Miksi massiivisesta Trumpin vastaisesta propagandasta huolimatta Clinton kuitenkin hävisi? Ja miksi Donald Trump täysin ala-arvoisella esiintymisellään yritti itse sabotoida oman kampanjansa?

 

Hillary Clinton on ollut suomalaisten suosikki, koska valtamedia on onnistuneesti salannut hänen äärimmäisen rikollisen taustansa, kuin myös Obaman todellisen persoonan sekä hänen kamalat saavutuksensa. On siis paljastuksien aika. Entä nouseeko Trumpin muuri vai ei, ja jos nousee, onko sen tarkoitus pikemminkin estää ihmisiä pääsemästä ulos, kuin sisään?

 

Obama ennätyksellisesti tuplasi USA:n velan kahdeksassa vuodessa. Tuleeko Trump tekemään saman neljässä? Ja tuleeko Trump muuttamaan valkoisen talon politiikkaa millään tavoin? Vai olimmeko kaikki jälleen vain hyödyllisiä idiootteja ja vaalit vain pelkkä yhden narsistisen miljonäärin ja yhden urarikollisen "mafia-madamen" käsikirjoitettu, ostettu ja maksettu tv-show?

 

Osa 1:

USA:n presidentin vaalien analyysi. Todellinen Barack Obama ja hänen kausiensa hedelmät, joista et ehkä tiennyt.

DownloadNamePlaySize Length
downloadmr ep12 wom2 usa presidentin vaalit osa1

88.4 MB91:46 min
e

Osa 2:

USA:n presidentin vaalien analyysi jatkuu. Äänestyksen salattu digitaalinen manipulointi ja todellinen "Killary" Clinton sekä hänen poliittisen uransa salattu rikostausta, josta et ehkä tiennyt. Trump tiesi, ja kenties siksi hänen kampanjasuorituksensa oli fiasko. Muuttaako Trumpin torjuntavoitto loppupeleissä kuitenkaan mitään ja onko USA:n demokratia vain käsikirjoitettua aivopesuviihdettä, jolla on hyvin vähän mitään tekemistä todellisuuden kanssa?

DownloadNamePlaySize Length
downloadmr ep12 wom2 usa presidentin vaalit osa2

85.5 MB90:07 min
e

Recordin date: November 10, 2016

Host: Mikael Kallio

Web Administrator: Jussi P. Kaivo

Theme music: Jay Roll

Track: Emou by Jay Roll

Slide image: By Gage Skidmore

Related links:

The Clinton Body Count

http://www.wnd.com/2016/08/clinton-death-list-33-most-intriguing-cases/

https://www.truthorfiction.com/clintonfriends/

http://www.anonews.co/clinton-body-count/

https://www.youtube.com/watch?v=UoE73WNoCXo