Marraskuun 26. vuonna 1939 Neuvostoliitto ilmoitti neljän rajalla työskentelevän sotilaansa kuolleen tulitukseen Suomen puolelta. Neuvostoliitolle tämä tarkoitti aikaisemmin solmitun hyökkäämättömyyssopimuksen purkautumista ja kostotoimia. Miten tapahtumat sitten etenivät?

Hyökkäämättömyyssopimus

Suomi ja Neuvostoliitto olivat solmineet hyökkäämättömyyssopimuksen vuonna 1932 määräajaksi. Aluksi sopimuksen piti olla voimassa vain kolme vuotta, mutta 1934 sitä päätettiin jatkaa vuoden 1945 loppuun saakka. Neuvostoliitto teki vastaavia sopimuksia muidenkin naapurimaidensa kanssa. Niiden tarkoitus oli suojata maan selusta sillä aikaa, kun Neuvostoliitto varautui joukkojen siirtoon Kiinan Matšuriassa käytävän sodan takia. Siksi sopimukset olivat alun alkaenkin väliaikaisia.

Mahdollisissa riitatilanteissa sopimusosapuolet kokoaisivat puolueettoman komitean selvittämään tilannetta. Sopimuksen molemmat osapuolet pysyisivät sodan sattuessa puolueettomina eivätkä solmisi toisen osapuolen kannalta vihamielisiä sopimuksia sotilaspoliittisella saralla.

On syytä olettaa, ettei Neuvostoliitolla ollut koskaan tarkoituskaan pitää kiinni sopimuksista, sillä se hyökkäsi kaikkiin maihin, joiden kanssa sillä oli hyökkäämättömyyssopimus (muun muassa Viro ja Puola). Sopimuksillaan Neuvostoliitto onnistui pelaamaan itselleen aikaa valmistautuakseen Saksan hyökkäykseen. Kiina, Japani tai Mantšuria olisivat tuskin hyökänneet Neuvostoliittoon Siperian läpi, koska se olisi vaatinut valtavat huoltolinjat ja huolellisen logistisen valmistelun muun muassa Uralin ylityksessä.

26.11.1939 ja selvitystyö

26. marraskuuta Neuvostoliitto ilmoitti neljän rajalla palvelevan sotilaansa kuolleen tulitukseen, joka oli tullut Suomen puolelta. Neuvostoliiton ulkoministeri Molotov otti välittömästi yhteyden Suomeen suurlähettilään välityksellä. Nootissaan Neuvostoliitto teki selväksi, ettei katsoisi tapahtumaa sormien lävitse, ja ehdotti muun muassa suomalaisten joukkojen siirtämistä poispäin rajasta parilla kymmenellä kilometrillä Karjalassa.

Suomi pyrki luonnollisesti ensin vetoamaan sopimukseen, jonka mukaan tällaisissa tilanteissa tapaus selvitettäisiin yhteistuumin, mutta Neuvostoliitto kieltäytyi. Suomen vastatessa Molotovin noottiin Suomi olisi ollut valmis arvioimaan molempien maiden joukkojen sijoituksia uudelleen niin, että rajalla olisi rauhallisempaa.

Selvitykset sodan päätyttyä

Jo sodan aikana 1941 Suomen joukot todistivat Mainilan laukaukset lavastetuiksi, kun armeija suunnitteli Mainilan kylän valtausta, mutta tulitti sitä ensin vastaavalla tykistötulella todistaakseen, ettei laukauksia voitu ampua paikasta, jossa tykistö väitettyjen laukauksien aikana oli.

Venäjä on myöntänyt edeltäjänsä virheen ja todennut Mainilan laukaukset lavastetuksi hyökkäykseksi. Tätä tukee myös Mannerheimin käsky siirtää tykistö pois kantama-alueelta hyökkäämättömyyssopimuksen tultua voimaan. Mannerheim tiesi, että Neuvostoliitto ottaisi pienimmänkin provokaation tosissaan, joten kaikki riskitekijät pyrittiin eliminoimaan.