Anonymous on löyhästi järjestäytynyt hakkeriryhmä, joka toimii maailmanlaajuisesti omien sanojensa mukaan sananvapauden ja vapaan internetin puolesta. Ryhmän toimintamalli on ns. haktivismi, jolla tarkoitetaan hakkeroimalla tapahtuvaa aktivismia. Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on ollut ryhmän hampaissa käytännössä jo siitä saakka, kun ilmoitti tavoittelevansa virkaa.

Termillä “QAnon” viitataan moderoimattomalla 4chat-sivustolla syntyneeseen salaliittoteoriaan, jonka mukaan mm. Barack Obama, Hillary Clinton ja George Soros suunnittelevat vallankumousta Trumpin syrjäyttämiseksi. Erikoistutkija Mueller sen sijaan pyrkii vastavallankumoukseen, jonka peitetarinana ovat hänen Venäjä-tutkimuksensa.

Pitkin kesää 2018 QAnon-aktiiveja on nähty Trumpin kannattajien kokoontumisissa ja salaliittoteoreetikko Michael Lebron pääsi jopa Trumpin pakeille Valkoiseen taloon. Trumpin kannattajakunta onkin ihanteellinen maasto salaliittoteorian levittämiseen isolle yleisölle, ja asiantuntijoiden on ollut vaikea arvioida kuinka paljon potentiaalia QAnonilla oikeasti on. Salaliittoteoriansa lisäksi QAnonin on uutisoitu levittäneen perättömiä huhuja mm. julkisuuden henkilöistä.

Elokuussa 2018 Anonymous ilmoitti olevansa kypsä QAnoniin ja sen kannattajiin. Ryhmä aikoo paljastaa QAnonin taustahenkilöt, koska uskoo, että vielä jossain vaiheessa QAnonin nimissä tehdään väkivaltatekoja. QAnon ei enää ole vain hauska trolli, vaan uhkatekijä.

Anonymous on aikaisemminkin tehnyt vastaavia julistuksia tahoja ja henkilöitä vastaan, joiden se esimerkiksi katsoo käyttävän hyväksi ihmisten tietämättömyyttä oman poliittisen agendansa ajamiseksi. Lisäksi ryhmä väittää olevansa hyvällä asialla julistamalla mm. sodan Isistä vastaan. Sotaa käyvät haktivistit hakkeroivat Isis-taistelijoiden sosiaalisen median tilejä ja sulkivat niitä mm. uusien taistelijoiden rekrytoinnin hankaloittamiseksi.

Keinot, joita Anonymous käyttää, ovat sinänsä kyseenalaisia, koska niihin liittyvät palvelunestohyökkäykset ja tietovuodot. Osittainen syy tähän lienee se, että ryhmällä ei ole minkäänlaista katto-organisaatiota, johtoa tai ohjenuoria. Sodanjulistukset Isistä tai QAnonia vastaan jäävät julistuksen tasolle, kunnes joku Anonymousin kannattaja päättää toimia itse tai muutaman hengenheimolaisen kanssa.

Lisäksi epäselvää on, minkälainen vaikutus Anonymousilla on loppujen lopuksi. Ryhmän potentiaali on yhtä kova kuin mitä toimintaan tarttunut jäsen osaa tai haluaa. Todennäköisesti sodanjulistus QAnonille on ollut viesti ennen kaikkea haktivisteille alkaa keskittää resurssejaan QAnonia vastaan. Todennäköisesti QAnon joutuu tietovuodon kohteeksi, kun Anonymous kerran uhkasi paljastaa salaliittoteorian taustavaikuttajan. Täytyy kuitenkin pitää mielessä, että Anonymous on hyvin arvaamaton toimija internetissä, emmekä tiedä, mitä se todellisuudessa aikoo. Ainoastaan Anonymous tietää – muttei kerro.